Rahaa helposti
Sanonta kuuluu, että helppoa rahaa ei olekaan. Mutta jos rahantarve yllättää, niin keinoja on kuitenkin moneksi. Ylimääräisen rahan hankkimisen ei tarvitse olla pitkäjänteistä puuhaa, vaan rahaa voi ansaita yllättävänkin nopeasti. Kannattaa kuitenkin huomioida kaikki riskit ja olla valmis myös häviämään, jos valitsemalla keinolla on vaarana hävitä sijoittamansa summa.
Rahan ansaitseminen voi tapahtua joko ottamalla tietoisia riskejä, jolloin myös mahdollisuudet rahan ansaitsemiseen kasvavat. Riskittömiäkin keinoja on olemassa, mutta tällöin vastaavasti todennäköisyydet rahan saamiselle ovat yhtä lailla pienet. Yleisesti ottaen siis, mitä suuremman riskin olet valmis ottamaan sitä suuremman voiton voit saada.
Nettikilpailut
Internet on pullollaan kilpailuja, joissa voi voittaa matkoja, tavaraa tai riihikuivaa käteistä. Osallistuminen on harvoin maksullista tai vaatii muuta kuin yhteystietojensa antamisen. Joissakin kilpailuissa tai arvonnoissa voittomahdollisuuksia voi kasvattaa kutsumalla kavereitaan osallistumaan. Monet nettikasinot antavat uusille asiakkaille ilmaista pelirahaa ja muita etuja pelkästä rekisteröinnistä. Kannattaa etsiä parhaat kasinotarjoukset ja selvittää pystyykö jostain kotiuttamaan ilmaisella pelirahalla saadut voitot. Ehdot eri rahapeli paikoissa voivat olla vaikeaselkoiset. Sellainen peukalosääntö kannattaa pitää, että vähäistä merkittävämpiä summia omaa rahaa ei kannata sijoittaa, ennen kuin on varmistunut voittojen kotiuttamis mahdollisuudesta.
Arvometallit
Käyttämättä jääneet kultaiset sormukset, rikkinäiset kaulaketjut tai rintaneulat voivat lojua monella unohduksissa. Niistä voi kuitenkin kertyä ihan mukava summa, vaikka kyse ei olisikaan kuin muutamasta grammasta. Kullan hinta toki vaihtelee ja tilanne kannattaa aina tarkistaa ennen kuin romukultaa alkaa kauppaamaan. Tällöinkin on fiksua tehdä hintavertailua; onko kannattavampaa myydä kulta nettipalveluun vai johonkin oman kylän kultasepälle.
Vedonlyönti
Vedonlyönnissä pelaaja asettaa tietyn panoksen sen mukaan, ketä veikkaa voittajaksi tai häviäjäksi. Netin vedonlyöntitoimistot mahdollistavat vedon lyömisen sekä perinteisistä urheilulajeista että erikoisemmista kohteista, kuten laulukilpailuista, TV-sarjoista ja presidentinvaaleista. Vedonlyönnissä riskit ovat heti tiedossa; pelaaja voi joko hävitä panostamansa rahan tai voittaa sen vähintään takaisin.
Rahapelit
Uhkapelaamisessa ei nykyisin tarvitse tyytyä pelkästään suomalaisiin palveluntarjoajiin, vaan netissä voi pelata myös ulkomaisilla kasinoilla.Monet nettikasinot ovat hyvin luotettavia ja jos ulkomainen pelisivusto on rekisteröity Euroopan talousalueelle, sen voitot ovat verovapaat suomalaisille.
Pörssiosakkeet
Osakesijoittamisessa ei tarvitse olla uhkarohkea. Monet välityspalvelut tarjoavat erilaisia vaihtoehtoja, joissa sijoittaja voi arvioida kuinka ison riskin on valmis ottamaan ja kuinka suuret tuotto-odotukset ovat tietyllä aikavälillä.
Pörssiosakkeiden ostaminen tapahtuu helpoiten netin kautta ja Taloussanomien sivuilta voi nähdä kaikki Helsingin pörssissä olevat yritykset. Osakkeita ostetaan pankin tai vastaavan osakevälittäjän kautta ja näille palveluille maksetaan yleensä välityspalkkioita. Osakkeet tallentuvat arvo-osuus tilille. Jos avaat arvo-osuus tilin pankissa, he todennäköisesti tarjoavat vaihtoehdoksi omia rahastojaan. Näihin kannattaa suhtautua enemmän myyntipuheina kuin sijoitusneuvoina.
Jos osakesijoituksella haluaa rikastua tuntuvasti, tarvitaan siihen kuitenkin riskinottokykyä ja suurempi aloituskassa.
Valuuttamarkkinat
Valuuttamarkkina on maailmanlaajuista kaupankäyntiä, jossa yksinkertaisesti vaihdetaan valuuttaa toiseen. Tähtäimessä on kasvattaa valuutan arvoa eli ostamalla valuuttaa, jolla on parempi arvo suhteessa toiseen. Valuuttakauppaa voi toteuttaa haluamallaan aikavälillä, mutta vaikka valuuttakauppa on sinällään helpompaa kuin osakesijoittaminen, vaatii valuuttakauppakin tarkkaavaisuutta ja malttia. Valuutoissa kannattaa keskittyä suurimpiin valuuttoihin kuten USA:n dollariin, euroon, Japanin jeniin ja Englannin puntaan tai lähialueisiin (Ruotsi, Norja, Tanska, Venäjä) koska niiden arviointi on helpompaa suomanlaisen näkökulmasta. Rahan arvon muutokset heijastelevat yleensä kyseisen maan tai valuutta-alueen tulevaisuuden näkymiä. Esimerkiksi öljyn hinnan nousu tai näkymät siitä, että öljy nousee tulevaisuudessa nostaa raakaöljyä tuottavan maan valuutan arvoa. Vastaavasti öljystä riippuvaisen Japanin jenin arvo saattaa laskea.