Pikavippi

Muutama yritys jotka myöntävät vippejä eli pikalainoja. Tarkista aina tiedot yhtiön verkkosivuilta. Tieto on voinut muuttua artikkelin julkaisemisen jälkeen. Vuoden 2013 puolivälissä tapahtunut lainsäädäntömuutos vaikutti pikalainojen ehtoihin. Alla olevien luottoyhtiöiden tiedot on joko muutettu kokonaan tai kappaleen loppuun on kerrottu erikseen muutoksista. Pikalainojen ehdot ja kulut ovat vielä muutosvaiheessa ja kuluvan vuoden aikana voi muutoksia tulla lisää. Tarkista siis entistä huolellisemmin kulut ja ehdot mainitun yrityksen sivuilta.

Suomentililuotto

Aikaisemmin Suomivippi nimellä kulkenut yritys, muutti kesällä 2013 tulleen lainmuutoksen myötä sekä nimeään, että toimintatapaansa. Kulut putosivat selvästi ja laina-ajat pitenivät. Luultavasti mentiin kuluttajan kannalta parempaan suuntaan kuten lainsäätäjä tarkoitti. Lainaajan kannalta on mukava, että nyt luottoraja on 2000 euroa. Sen määrän puitteissa voi nostaa lainaa kuin haluaa, ei tarvitse olla edellistä nostoa maksettuna takaisin. Nostot erääntyvät aina kuukauden lopussa. Toimii melkein samoin kuin luottokortti, sillä erolla että luottokortista maksetaan vuosimaksu ja Suomen tililuotossa maksetaan korkoa lainasta.

Lisää: suomentililuotto.fi

Ferratum

Ferratum mainostaa olevansa maailman rehellisin pikavippi yritys. Ovat panostaneet runsaasti asiakaspalvelun helppouteen. Piilokuluja ei ole. Puhelinpalvelu on ilmainen ja tekstiviestihakemus maksaa vain normaalin tekstiviestin hinnan. Tunnistautua pitää pankkitunnuksilla, koska laki vaatii niin. Ensimmäinen laina voi olla 50, 100 tai 200 euron suuruinen. Ikäraja on 20 vuotta. Suurempaa lainaa voi saada, kun edellinen on hoidettu pois. Suurin mahdollinen laina on 1000 euroa.

Kesän 2013 muutoksia: Ensimmäinen laina voi olla edellä mainittujen summien lisäksi myös 250 tai 300 suuruinen. Ensimmäinen laina on myös kokonaan kuluton eli maksat takaisin vain sen minkä lainasit. Tämä on tietenkin vain osa yrityksen asiakashankintaa ja seuraavista lainoista joutuu maksamaan korkoa. Jos et ole Ferratumia kokeillut ja olet rahan tarpeessa niin tämä ilmainen etu kannattaa käyttää pois. Vanhoille asiakkaille on lisäksi käytössä Joustoluotto ja Pluslaina.  Lisätiedot: ferratum.fi

Pikavippi

Eräs kaikkein suurimmista Suomalaisista pikalaina yrityksistä. Pikalainojen koot vaihtelevat 50 ja 200 euron välillä. Sen kokoisen lainan saa kahdeksi viikoksi tai kuukaudeksi. Uutena vaihtoehtona esittelevät myös 6 viikon laina-aikaa jolloin laina maksetaan kahdessa erässä takaisin. Esimerkiksi 200 euron laina kuudeksi viikoksi maksetaan takaisin kahtena 125 euron eränä. Kuukauden laina samalle summalle maksetaan takaisin yhdessä 248 euron erässä. Ikäraja 18 vuotta.

Lainsäädännön muutokset eivät muuttaneet “alkuperäistä” pikavippiä juuri mitenkään. 50 euron laina putosi pois ja jäljellä on 100e ja 200e lainat. Laina-ajat on pidennetty puoleen vuoteen. Kulut ovat melko lailla samat kuin aiemmin, maksuaikaa on vain rutkasti enemmän.

Lue lisää: pikavippi.fi

Ainalaina

Vipin saa helposti Ainalainasta. Valittavana on tekstiviestivippi tai verkkohakemuksella tehtävä hakemus. Kuluiltaan Ainalaina on samaa luokkaa kuin pikavippi.fi eli pikalaina osaston edullisemmasta päästä. Neljän viikon lainan voi maksaa kahdessa tai yhdessä erässä pois. Ensimmäinen vippi Ainalainalla voi olla vain 100 euron suuruinen. Välillä summa on ollut myös 50 euroa mutta tätä kirjoitettaessa raja on jälleen 100 euroa. Tarkista Ainalainan webbi sivuilta (ainalaina.fi) tämänhetkinen tilanne. Suuremman vipin saa kun ensimmäinen on hoidettu pois.Ikää pitää olla vähintään 21 vuotta. Ikäraja on nyt 19 vuotta.

Lakimuutokset eivät vaikuttaneet Ainalainan lainoihin juuri muuten kuin kulut ja korot pienenivät valtavasti. Kahden viikon ja 100 euron lainasta maksat kuluja vain 1,40 euroa. Älä kysy minulta millä kattavat ovat kustannuksensa.

Lue muutoksista lisää: ainalaina.fi

Apulaina

MVC Investment Oy:n ylläpitämä apulaina pitää palvelunsa auki ympäri vuorokauden. Vipit ovat kooltaan 50-300 euroa. Lainan korko Apulainassa on melko suuri. Vastaavasti lupaavat, että rahat ovat tilillä minuutissa. Lainaa saa verkkohakemuksen lisäksi myös myös tekstiviestillä. Ikäraja on 19 vuotta. Vaatimuksena on pankkitili ja puhelinliittymä. Molemmat pitää olla hakijan nimissä.

Apulaina on tuotenimenä hävinnyt lainmuutoksen myötä. Linkit ohjautuvat tällä hetkellä muualle. Yrityksen asiakkaiden kannattaa nyt varmaan vaan seurata tilannetta ja lainata muualta jos lainata pitää.

Vippi

Yritys on onnistunut rekisteröimään ehkä parhaan pikavippi aiheisen domainin eli vippi.fi:n. Ikärajat ovat vertailun alhaisimmat. Uusi 18 vuotias asiakas voi saada 50 tai 100 euron lainan. Sen jälkeen 18 vuotias voi saada lainaa aina 200 euroon saakka. 20 vuotias voi saada heti vipin 200 euroon saakka ja myöhemmin aina 400 euroon asti. Suurin lainattava summa on 800 euroa ja sen voi saada vanha (=aiempi laina hoidettu pois) vähintään 25 vuotias asiakas.

Yhteistä kaikille luottofirmoille on, että aikaisempi laina kyseistä firmasta on maksettava takaisin ennen kuin uutta voi ottaa. Sellainen joskus on sallittua, että samasta firmasta on kulutusluottoa vielä maksamatta ja silti voi saada pikalainan.

Ikärajoihin kannattaa suhtautua kunnioittavasti. Ei ole edes tae lainan saamisesta vaikka täyttäisit ikävaatimukset eikä sinulla ole luottohäiriöitä. Luottoyhtiöt suhtautuvat varauksella nuoriin lainanhakijoihin ja myöntävät mielellään ensin vain pienen lainan. Muutkin ehdot kannattaa lukea vippifirman sivuilta huolellisesti, koska hakemus hylätään lähes varmasti jos et täytä ehtoja.

Lainmuutoksen myötä kaikki lainat muuttuivat 2000 euron vippitili luottolimiitiksi. Tämän summan puitteissa voi rahaa nostaa “omalta vippitililtä”. Kulut eivät siten merkittävästi muuttuneet, mutta lainaa saa nyt enemmän helpommalla.

Lue lisää muutoksista: vippi.fi

 

Leave a Comment